maanantai 30. joulukuuta 2013

2013

Viimeiset päivät kuluvaa vuotta jäljellä..
Selailin koneelta kuvia teetettäväksi ja samalla kävin mielessäni läpi mitä kaikkea tämä vuosi onkaan pitäny sisällään.

Tammikuussa taistelin vielä synnytyksen jälkimaininkeja vastaan ja jouduin pariin otteeseen palaamaan sairaalaan niitä hoidattamaan. Alkukuusta kuitenkin uskallettiin järjestää pikkumiehelle ristiäiset.
Hyvät juhlat oli jos ei lasketa vatsatautia, jonka melkein kaikki vieraat saivat kotiinviemisiksi. Nyt se huvittaa, mutta silloin oli kyllä hymy kaukana! Toivottavasti vältytään tänä vuonna siltä taudilta.
Kuun puolenvälin tienoilla sain vihdoin huokaista helpotuksesta kun viimeisellä sairaalareissulla lääkärit totesivat kaiken olevan kunnossa. Saatiin vihdoin alkaa keskittymään siihen normaaliin vauva-arkeen.
Onneksi tammikuuhun kuului muutakin kuin sairaalassaoloa ja sairastelua. Suunniteltiin nimittäin kahden muun kaason kanssa helmikuun polttareita :)


Eräänä helmikuun viikonloppuna nuo polttarit sitten koitti! Tuleva morsiankin onneksi niistä tykkäsi ja kaikki polttarivieraat viihtyi hyvässä porukassa. Aluksi oltiin täällä meidän kotikylällä ja päivällä suunnattiin Iso-Syötteen lumisiin maisemiin. Sunnuntaina sitten ajeltiin kotiin.

Tässä mun ja Katrin taidonnäyte pulkkaviestistä. 
Mulla repes kengistä pohja irti tuossa hommassa :D


Helmikuu ja maaliskuun alku sitten suunniteltiin ja järjesteltiin itse häitä. Häät oli ihanat ja aivan morsiusparin näköiset <3

Tyttöjen kanssa juhlahumussa :)


Alkuvuodesta aloin kuntoilemaan tutun personal trainerin kanssa säännöllisesti. Huhtikuussa juoksulenkit sujui jo tosi hyvin lukuunottamatta kipua lantiossa.  Huhtikuussa käytiin myös mökkeilemässä Rukan maisemissa ja nautittiin keväästä.
Toukokuussa oli tarkoitus osallistua terwahölkkään, mutta lantiokipu senkuin yltyi ja hölkät jäi välistä.
Toukokuussa juhlin myös ensimmäistä äitienpäivääni. Perinteistä poiketen tänä vuonna ei vietettykään mun ja Jonnan synttäreitä mökillä vaan lähdettiin syömään ja juhlimaan kaupungille. Pikkumies meni ensimmäistä kertaa yökylään silloin. Mummulassa kaikki sujui hyvin ja ei tarvinnut huolehtia sen enempää. Pakko silti myöntää, että tais mulla olla se kännykkä aika tiuhaan kädessä sillon illalla ;D


Kesäkuu kului mm. takapihan kunnostuksen parissa. Käytiin myös ennen juhannusta kaveriporukalla mökkeilemässä :) Juhannus menikin sitten ihan kotona ja päiväreissulla mökille.
Heinäkuu sujahti ohi nauttimalla tyttöjen päivästä, Q-stockista, rannalla olemisesta ja muista perus kesäjutuista. Loppukuu oli vähän kylmempi, mutta ihan ok sekin. Elokuussa Ossi kävi viikon reissun Lapissa ja lomaili vielä seitsemän viikkoa senkin jälkeen! Tuona aikana ehdittiin laittaa keittiö uusiksi ja ottaa koko porukalla rennosti.


Elo-syyskuussa alkuraskauden huono olo muistutteli päivittäin ja meininki oli hieman vetämätön.
Onneksi sekin loppui aikanaan ja Kreikan reissulla huono olo oli enää vain muisto.
Syys-lokakuun vaihde vietettiin veljen perheen kanssa auringosta, ruoasta ja Välimerestä nauttien.
Ihana loma!


Marraskuussa oli juhlia joka viikonloppu. Yhdet niistä meidän pikkumiehen ensimmäiset synttärit <3 Muuten marraskuu meni ihmetellessä pikkuveljen potkuja mahassa ja ihan normaaleissa arkijutuissa.





Joulukuu on ollut ihanaa aikaa. Ollaan nautittu tietenkin joulusta ja ihmetelty mun nopeasti kasvavaa mahaa.
Eilen juhlittiin meidän mummun 90v. synttäreitä monikymmenpäisen suvun kanssa. Ihan kaikki ei paikalle päässeet, mutta tupa oli täynnä tätejä, enoja, serkkuja, serkkujen lapsia ja serkkujen lasten lapsia :)
Huomenna sitten vuosi päätetään ystävien kanssa juhlien!



Tämä vuosi on ollut kyllä yksi parhaista piiiiitkään aikaan. Siitä saan kiittää tuota rakasta pientä poikaani ja tietenkin Ossia. Ollaan saatu yhdessä seurata tuota naperoa ja miten pikkumies on kasvanut vauvasta taaperoksi. Jokapäivä ei tietenkään olla ruusuilla tanssittu, mutta kukapa se jaksaa päivittäin sillain tanssiakaan ;)
Tähän vuoteen mahtuu kymmeniä muitakin mahtavia hetkiä aina niistä arkipäivistä ja päiväkahvitteluista erinäisiin juhliin. Ja niistä sitten saakin kiittää meidän perheitä ja rakkaita ystäviä.
Paljon asioita on myös muuttunut vuoden aikana, mutta paljon on myös pysynyt ennallaan.
Eli huippu vuosi 2013 takana.

Entä sitten ensi vuonna? Veikkaan, että ei tule häviämään tällä vuodelle. Kevät menee mahaa kasvatellessa ja toista pikkumiestä odottaessa. Ennen vauvan tuloa haaveena olisi käydä pieni mökkireissu joko Levillä tai Rukalla.  
Haaveilen myös syksylle kaupunkilomasta. Mielessä pyörii Lontoo, Pariisi ja Rooma. Koska ainahan voi ja kannattaa haaveilla ;D

Realistisemmat tavoitteet ja toiveet ensi vuodelle on mm. joku järkevä väri hiuksiin (ettei tarvisi vähän väliä värjätä juurikasvua), uudet silmälasit ja juoksukunnon parantaminen sitten kun on sen aika.

Mites teillä on sujunut 2013? Ja onko suunnitelmia ja toiveita tulevalle vuodelle?

Kuva täältä

Hyviä vuoden viimeisiä päiviä ja huippua uutta vuotta 2014!

Palaillaan siis ensi vuoden puolella!

-Ninnu

2 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta teijä koko perheelle! :) tuo teijän taapero on kyllä aiva söppänä.

    -heitti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne! On se kieltämättä melko söpöläinen ;)
      -Ninnu

      Poista

Kiitos kommentistasi :)